torstai 26. toukokuuta 2011

Epäonnea ja epäonnea

Hilkalla on itse tekemänsä emännän puku päällä. Pukua ihasteltiin kovin.
Epäonnea bisneksissä ja yksityiselämässä

Kauan odotetut ja paljon valmistellut kukkamessut onnistuivat yleisesti, mutta epäonnistuivat omakohtaisesti. Messut ovat saaneet paljon kehuja, yleisömäärä ylitti hurjimmatkin toiveet, ilma oli mitä ihanin, asiakkaat ostivat kukkia ja monet myyjät olivat tyytyväisiä. Meille sattui päällekkäin hankaluuksia; työntekijä sairastui viimeisillä ratkaisevilla metreillä ja kun itse en nyt kykene toimittamaan juuri mitään, niin olihan se hankalaa. Ehkäpä siellä tekivät kauppansa vain kukat, käsityöt ei niinkään. Lierihattuja myytiin ja niitä olisi saanut olla enemmänkin.

Messuille osallistuvien toivottiin pukeutuvan kukkahattuun ja  parhaat osallistuivat kilpailuun.
Tyttäreni teki kolme kukkahattua, tässä niistä kaksi. Aarre pääsi omansa kanssa oikein finaaliinkin.






Muutaman kerran olen ollut torilla ja markkinoilla myymässä ja nyt se ratkesi: ei koskaan enää. Se vaan ei ole mun hommani, eikä ehkä Pellavasydämen tuotteetkaan ole torilla myytäviä. Toivottavasti muistan tämän. Etukäteen valmistelut eivät toki siinä mielessä olleet turhia, että koko kesä on edessä ja nyt on mitä myydä!

Markkinointi ei ole ihan helppo juttu. Jälkeenpäin tulee mieleen, että olisiko kannattanutkin laittaa etusijalle Uusikaupunki-tuotteet? Ehkä joustavuus olisi ollut hyvä, siirrellä tavaraa ja kokeilla, tekeekö tämä kauppansa vai tuo...en tiedä.


Vahinko
Niin varovainen kun olenkin ollut liikkumisessani  lonkkaleikkauksen jälkeen (tai oikeastaan vuodesta -84 kun ensimmäinen proteesi laitettiin) niin nyt se tapahtui ihan varottamatta. Kaaduin pitkin pituuttani keittiön lattialle. En ottanut mitään riskiä tai tehnyt mitään epätavallista. Eikä sitä kyllä osaa edes sanoa, mitä siinä tapahtuu, kun lähtee kaatumaan. Kerkisin sen verran asentoa muuttaa, että laitoin käsivarren alle ja kierähdin ns. "terveelle" kyljelle, joten en suoraan leikatulle lonkalle kaatunut.

Siellä sitten makasin, enkä päässyt ylös. Yhdellä jalalla ei paljon ponnisteta. Sain raahauduttua kännykän luo ja soitin miehelleni, joka tuli auttamaan. Kudesäkki taakse ja siihen ponnistaen, mies kainaloista nostaen ja hiiiop! Pääsin kuin pääsinkin ylös.

Tässä sitä jo naureskellaan! No, voi olla että hymy vielä hyytyy, kun röntgenkuvia katsellaan, toivottavasti ei....



Nyt olen sitten ottanutkin varovaisemmin, pääasiassa vaaka-asennossa. Työntekoahan se estä, virkkaaminen käy kyllä makuultaankin.

Aika monta pitsimyssyä on jo syntynyt!


1 kommentti:

  1. Voi sua! Toivottavasti tokenet nopeasti. Kesä ja kesäasukkaat/-turistit tulossa!
    Terkuin
    Riitta S. <3

    VastaaPoista